IBM Smarter Business 2012

Kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille!

Sisältö

Muutoksiin reagointi edellyttää yritykseltä nopeutta ja ketteryyttä – ja ennakointi lisäksi tietoa ja näkemyksiä päätösten pohjalle.

Muutoksenhallintaa ja siihen liittyviä kokemuksia ja ratkaisuja kuullaan sekä suomalaisten organisaatioiden että IBM:n asiantuntijoiden kertomana.

Tapahtumassa keynote-puhujina nähdään yrittäjä ja laulaja Bruce Dickinson, Jokereiden SM-liigajoukkueen toimitusjohtaja Jarmo Kekäläinen, Idealist Groupin Pekka Pohjakallio, IBM Suomen ohjelmistoliiketoiminnan johtaja Tommi Varjonen ja liiketoiminta-analytiikan johtaja Juha Teljo. Heidän lisäksi tapahtumassa ovat vahvasti esillä tapahtumakumppanit, jotka esittelevät ratkaisujaan pitkin päivää Solution Center -alueella.

Keynote-puhuja: Bruce Dickinson

Tilaisuuden keynote-puhuja on laulaja, lentäjä, yrittäjä ja luova bisnesajattelija Bruce Dickinson. Brittiheavyn legendaarisen pioneerin Iron Maidenin keulakuvana Dickinson on nähnyt ja kokenut lähes kaiken musiikkiteollisuudessa. Nykyään hänet tunnetaan myös menestyneenä yrittäjänä, sijoittajana ja bisnesenkelinä. Bruce Dickinsonin viimeisin projekti on 1500 henkeä työllistävä lentokoneiden varaosia ja huoltopalveluja tarjoava yritys Walesissa.

IBM Smarter Business 2012 -tilaisuudessa Bruce Dickinson kertoo omia näkemyksiään muutoksenhallinnasta, muuntautumiskyvystä ja mahdollisuuksien näkemisestä siellä, missä muut eivät niitä näe.

Päivän aikana kuullaan myös asiakasesimerkkejä. Lisää tietoa asiakasesimerkeistä ja tapahtuman ohjelmasta löydät ”Aikataulu”-välilehdeltä.

Esityspäivitykset

Tapahtuman tiedot

Aika: 16.10.2012, klo 8-19
Paikka: Finlandia-talo, Mannerheimintie 13 E, Helsinki

Tilaisuus on maksuton.

Lisätietoja:

Johanna Bäckman

Johanna Bäckman
Event Manager